perjantai 2. joulukuuta 2011

Joulukalenteri Luukku I


Joulukuu on ehdottomasti yksi parhaista kuukausista muiden parhaiden kuukausien joukossa. Sen kunniaksi ajattelin harrastaa joulukalenteria, joka näemmä alkaa ruoka-aiheisena. Saas nähdä mihin kaikki loput luukut avautuu, se on vielä mystisyyden verhon peitossa!
Tämä oli alunperin raakapipari-projekti, mutta siitä tulikin ihan piirakka, koska jotenkin kaipasin jotain hedelmäistä täytettä päälle. 

PIPARIHÄMÄYS

Piirakan pohja:

0,5 dl Pellavansiemeniä (rouheena)
1 dl mantelijauhoa
0,5 dl kookosjauhoa
neilikkaa, kanelia, inkivääriä, vaniljaa, (tähtianista jauhettuna), ruususuolaa
intiaanisokeria
3-4 rkl taatelitahnaa
2 rkl kookosöljyä
kookoshiutaleita
vettä (tai muuta nestettä)

Laita pellavansiemenet/rouhe likoamaan veteen, lisää muut jauhot, mausteet ja makeutus sekä kookosöljy. Aja tehosekoittimella sileäksi taikinaksi. Lisää mausteita makusi mukaan, itse ainakin lisäilin neilikkaa aika paljon. Ripottele kookoshiutaleita lautaselle tmv. vuoalle, ja painele taikina tasaiseksi levyksi lautaselle. Valmista sitten täyte:

Puolikas banaani
Marjoja: puolukoita, mustaherukkaa
taatelitahnaa
vaniljaa
riisimaitoa

Soseuta kaikki täytteen ainekset keskenään. Levitä pohjan päälle, ja laita valmistumaan pakkaseen! Piirakka saa jäähtyä noin 30-60 min, kunnes täyte on kiinteää. Leikkaa valmiin piirakan päälle esim. kiivinpalasia ja nauti. Pohja maistuu hämmentävän paljon..piparitaikinalta. Säilytä jääkaapissa.

Maku luultavasti paranee ajan myötä, jos vain malttaa odottaa vaikka yön yli!

maanantai 28. marraskuuta 2011

Raw goodness in american style

Teki mieleni tehdä sellaisia american chocolate chip-cookies , you know - mutta vaan raakana. Tämä oli niin onnistunut juttu, että tämä on pakko kirjata ulos. Nää oli ehkä paljon parempia kuin mitkään suklaakeksit ikinä. Huh, mikä kaakaopäihtymys. Tästä ohjeesta tulee 6-7 keksiä, muutamalle hengelle, joten kannattaa moninkertaistaa jos näitä haluaa enemmän. Määrät on hyvinkin sinne päin, ruokalusikalliset mielellään kukkuraisia. Paljolti omalla vaistolla pärjännee.


Amerikkalaiset suklaiset keksit 

SUKLAA:

2-3 rkl kaakaomassaa raastettuna
2 rkl kaakaovoita raastettuna
2 rkl kookosöljyä
3 rkl intiaanisokeria
1 rkl rakkauspakkaus-kaakaojauhetta
suolaa
vaniljaa, mausteita maun mukaan (käytin itse chiliä)

Sulata kaakaomassa, -voi, kookosöljy sekä sokeri miedolla lämmöllä tasaiseksi massaksi. Lisää joukkoon mausteet. Laita suklaa rasiaan ja jäähtymään pakkaseen noin 20-30 minuutiksi, kunnes kiinteää. 

Keksitaikina:

3-4 rkl taatelitahnaa
4 rkl liotettuja chia-siemeniä
1 dl mantelijauhoa
0,5 dl kookosjauhoa
4 rkl kaakaojauhetta 
vaniljaa
suolaa
1 rkl intiaanisokeria
2 rkl kookosöljyä

lisäksi kookoshiutaleita

Sekoita kaikki ainekset keskenään tasaiseksi massaksi. Jos haluat, käytä tehosekoitinta - käytin itse tosin vain lusikkaa, ja se toimi oikein hyvin kaikkien ainesten ollessa jo jauhettuja valmiiksi. Ota pakkasesta suklaa, ja rouhi se paloiksi veitsen avulla. Sekoita taikinan joukkoon. Muotoile massasta keksejä ja pyörittele kookoshiutaleissa/jauhossa. Laita hetkeksi pakkaseen jäähtymään, tai pidemmäksi aikaa jääkaappiin (säilytä kylmässä). 

torstai 24. marraskuuta 2011

Pellavansiemeniä ja punajuurta


Innostuin kokeilemaan kaikenlaisia juttuja yksi viikonloppu. Raakaruokailua varsinkin. Yllä on kuivattua pellavansiemenleipää ja punajuuriporkkanahummusta, jota söin melkoisessa hurmiossa. Hyvin yksinkertaista ja öö, hyvää. Nämä aineet mitä käytin on aika suurpiirteisiä, tästä tuli pieni levyllinen, luultavasti määrää kannattaa nostaa jos tekee enemmän kerralla. Tällaiseen olisi hauskaa kokeilla esim. kookoshiutaleita, erilaisia siemeniä, omenaa, rusinoita, tuoretta valkosipulia, muita raastettuja juureksia jne. Jos haluaisi ihan tasaisen, kaiken voi vaikka tehosekoittimella jauhaa mössöksi, mutta itse ehkä pidän sattumista. Leipä säilyy kyllä useammankin päivän hyvänä (toimii eväänä!), hummuksen tosin söisin ihan tuoreena.

Pellavansiemenleipä

2 dl Pellavansiemeniä (rouhetta tai siemeniä jauhettuna jauhoksi)
2-3 rkl Hamppujauhoa
Raastettu porkkana
Auringonkukan-, hampunsiemeniä
Suolaa, yrttejä, sipulijauhe (valkosipulijauhe)
Öljyä (esim. oliiviöljy)

Jauha pellavansiemenet jauhoksi, sekoita joukkoon hamppujauho ja raastettu porkkana. Lisää joukkoon muut siemenet kokonaisina ja mausteet. Lisää vettä ja hieman öljyä kunnes saat tahmean taikinan. Levitä leivinpaperille ohueksi, tasaiseksi levyksi ja kuivata uunissa (itsellä oli 1-2 tuntia n. 70 astetta). Taittele valmiista levystä haluamasi kokoisia palasia.

Punajuuri-porkkanahummus

Punajuuri
Porkkana
Auringonkukansiemeniä
Öljyä (kookos, oliivi)
Suolaa, yrttejä

Raasta juurekset ja paahda siemeniä pannulla kevyesti. Jauha tehosekoittimella siemenet jauhoksi, lisää raastetut juurekset ja mausteet. Lisää joukkoon vettä ja öljyä, kunnes koostumus on mielesi mukaista. 




Jälkiruoaksi söin tällaisia keksejä.. Carob-kuorrutuksen koostumus meni lööperiksi mutta hyvää se oli kuitenkin.  Suomalaisia omenia kun vielä saa, niin äääkkiä. Joka ikinen kerta kun näen ne omenat, mun on ihan pakko ostaa pussillinen, vaikka niitä olisi vielä kaapissa kotona. Niitä syö joka tapauksessa päivittäin. Makeutuksena käytin hunajaa ja taatelitahnaa - kuivatut taatelit on tosi toimivaa liottaa yön yli soseeksi, ja säilöä ylimääräiseen lasipurkkiin joka hengailee kaapissa. Sieltä nappailee sitten smoothieen ja herkkuihin, ja sauvasekoitinkin surraa tosi nätisti, ei mitään kirkunaa.




Omena-mantelikeksit
10-15 kpl

Omena
1 dl Mantelijauhoa
1 dl Kookosjauhoa (esim. Dr Goerg)
Kookoshiutaleita
2-3 rkl Kookosöljy
2-3 rkl Luomuhunaja
(1 dl Rusinoita)
3 rkl taatelitahnaa
Kristallisuola
Kaneli, kardemumma, vanilja

Raasta omena, sekoita joukkoon manteli- ja kookosjauho. Jos haluat, lisää hieman kookoshiutaleita sekaan. Lisää joukkoon makeutus ja mausteet, kookosöljy (sulata nestemäiseksi miedolla lämmöllä tarvittaessa). Soseuta sauvasekoittimella tai blenderissä tasaiseksi taikinaksi, lisää tarvittaessa nestettä (esim vesi tai maito). Lisää halutessasi joukkoon rusinoita. Ota taikinasta ruokalusikallisia taikinaa, ja taputtele käsissä kekseiksi tai palloiksi. Pyörittele kookoshiutaleissa tahmaisuuden poistamiseksi. 

Carob-kuorrutus

2-3 rkl Kookosöljy
2-3 rkl Kookossose (esim Biona, Nutiva)
Hunajaa
Carobjauhe
Suola

Sulata kookosöljy, - sose sekä hunaja miedolla lämmöllä. Sekoita joukkoon carobjauhetta mielesi mukaan sekä suola. Levitä keksien päälle.

perjantai 11. marraskuuta 2011

Raakasuklaa


Suklaata okei, sehän näyttää ihan leivältä.

Ostaako joku vielä muka suklaansa kaupasta? Joulusuklaat kyllä kannattaa luultavasti tehdä itse. Myös pikkujouluihin. Lahjaksi ehkä antaa ainekset ja ohjeet suklaan veivaukseen. Kun perustekniikan hallitsee, voi vain käyttää mielikuvitustaan. Parasta on ehkä äärettömät mahdollisuudet variointiin. Suklaa ei maistu enää koskaan samalta kahta kertaa.. tosin niitä omia hittejään saattaa haluta toistaa.

Ei kai niitä aineksia sen suuremmin tarvitse mittailla, mutta tein pienen levyn suklaata suurinpiirtein näillä aineksilla:

Ruokalusikallisia meni

kookossose (esim Biona, Nutiva)
kookosöljy
kaakaovoi
hunaja

Nämä kaikki sulasivat kattilassa miedolla lämmöllä. Yleensä lisään hieman jotain nestettä, jos ei tule kaakaovoita. Sitten jauheita lisäsin tällaisia:

Rakkauspakkaus-kaakaojauhe (tätäkin meni ruokalusikallisia: mainitsen tuotteen erikseen, koska on vähän eri kuin pelkkä kaakaojauhe; tässä on mukana macaa, kardemummaa, vaniljaa, suolaa)

vähäsen

Carob-jauhe
Raaka Kaakaojauhe (ihan kaikessa yksinkertaisuudessaan)
Toco-riisinlesejauhe
Neilikka (REILUSTI)
Kaneli

Sekaan lisää

Rusinoita
Siitepölyrakeita
Kaakaopapurouhetta

Laitoin sen kaiken pieneen muovirasiaan, joka asusteli pakkasessa sen 20-30 minuuttia, ja ulos tullessaan lähti mukavasti irti tuollaisena levynä. Mausteet teki tästä ihanan jouluista, neilikka on ykkösmauste kyllä tällä hetkellä.

lauantai 16. lokakuuta 2010

Vähemmän perinteiset karjalanpiirakat

Ruokatestailu jatkuu, tällä kertaa teki mieli uudistaa hieman perinteistä reseptiä - nimittäin karjalanpiirakoita. Niihinhän käytetään perinteisesti riisipuuroa, mutta ikuisena muutoksen nälkäisinä ja uusien ideioiden rakastajina teki mieli kokeilla jotain hieman erilaista. Päätimme vaihtaa riisin kotimaisiin spelttiin ja kauraan. Se oli hyvä idea - jos olisi pitänyt teeskennellä käyttäneensä riisiä, kaura olisi helposti mennyt täydestä. Ja näin todistimme jälleen kerran sitä, kuinka perinteinen muuttui hieman mielenkiintoisemmaksi ja persoonallisemmaksi. Tämä sopii jälleen myös maidottomille ja vegaaneillekin syöjille. Täytteisiin olisi hyvin sopinut esim. intialaissävytteiset mausteet, ja toisaalta myös yrtit. Meillä ainakaan ei kukaan kiellä kokeilemasta hullultakaan kuulostavia ideoita!


Karjalanpiirakat

Täyte: 
1 ½ dl spelttijyviä
3 dl vettä 
(ruusu)suolaa
2-4 valkosipulin kynttä, ½ tl kurkumaa
(½ porkkana)

1 ½ dl kaurajyviä
3 dl vettä
ruususuolaa
(½ porkkana)


Laita jyvät kiehumaan erillisiin kattiloihin vedessä. Jos haluat, lisää porkkanaa pilkottuna tai raastettuna sekaan. Raasta valkosipuli speltin joukkoon. Anna porista pienellä lämmöllä noin 20 minuuttia kannen alla välillä sekoittaen, kunnes vesi on imeytynyt jyviin ja seokset sopivan puuromaisia. Speltistä tulee vähemmän puuromaista kuin kaurasta. Mausta suolalla ja muilla haluamillasi mausteilla.

Valmista sillä aikaa kuoritaikina:

2 dl vettä
1 tl suoraa
4 dl ruissihtijauhoja
1 dl ohra/vehnäjauhoja

Sekoita jauhot ja suola keskenään, lisää vesi ja vaivaa kiinteäksi palloksi. Lämmitä uuni 275 asteeseen.
Tee taikinasta tanko ja jaa se pienehköihin osiin. Pyörittele palat palloiksi ja kaulitse ohuiksi soikioiksi jauhotetulla alustalla. Levitä jäähtynyttä täytettä kuorille, jätä reunoille hieman tilaa jotta reunat saa rypytettyä. Rypytä kuoret ja paista uunissa noin 10-15 min, kunnes piirakat ovat kauniin ruskeita. Nauti esim. kookos- tai oliiviöljyn kera.

perjantai 15. lokakuuta 2010

Sushit kaura-ohra täytteellä

Käytimme näissä susheissa perinteisen riisin sijaan täytteenä kaura- ja ohrahelmiä. Kokeilu oli erittäin onnistunut. Eipä tarvitse enää riisiä sitä vähääkään käyttää, kun sille löytyy näin hyviä lähivaihtoehtoja! Tosiaan ei muistu mieleen milloin viimeksi olisi riisiä ruokakaapista löytynyt. Kaura ja ohra yhdistelmänä muistuttivat aivan (puuro)riisiä. Voisi vaikka huijata täytteenä olevan riisiä ja menisi varmasti täydestä. Jännää, että erikseen nuo eivät toimi niin hyvin, mutta yhdistettynä it´s perfect!
Aineksista löytyy vielä yksi ei niin tavanomainen sushiraaka-aine: päärynä. Päähän pistosta laitettiin sitä mukaan. Kannattaa kokeilla, sopi hyvin joukkoon.


1/2 kaurahelmiä

1/2 ohrahelmiä
vettä keittämiseen :)
muutama valkosipulin kynsi
ruususuolaa maun mukaan

merilevälevyjä
porkkana
pala puna- ja valkokaalia
päärynä
kylmäsavulohta

Dippailuun soijakastiketta ja balsamiviinietikkaa



Keitä kunnon satsi kaura- ja ohrahelmiä. Laita kattilaan puolet kumpiakin. Raasta joukkoon valkosipulin kynnet.Anna kiehua pienellä lämmöllä noin 20 minuuttua tai kunnes täyte on puuromaista. Lisää vielä suolaa ja anna täytteen jäähtyä kunnes se ei enää ole höyryävän kuumaa.

Sillä välin, kun täyte kypsyy, suikaloi kasvikset. Kun täyte on riittävästi jäähtynyt, voit alkaa kokoamaan susheja. Levitä leivinpaperi pöydälle. Sen avulla onnistuu sushirullan kääriminen ilman bambumattoa. Toki, jos sellainen hienous kotoa löytyy niin kannaattaa käyttää:) Laita levälevy leivinpaperin päälle ja levitä kuvan mukaisesti kaura-ohratäyte.

Seuraavaksi lado mukaan suikaloidut vihannekset, päärynä ja kala. Kääri matto tiiviiksi rullaksi leivinpaperia apuna käyttäen. Kostuta merilevämaton loppuosa, jolle ei levitetty täytettä, jotta se liimautuu kiinni rullaan ja rulla pysyy kasassa. Leikkaa rullasta mieleisiäsi pätkiä terävällä veitsellä. Veistä kannattaa kostuttaa usein, niin leikkaaminen sujuu siistimmin.


Nams

Tattarikokeiluja

Neljäs vilja, joka oli kokeilun alaisena riisin vaihtoehdoksi, oli tattarisuurimot. Tattarista on huonoja muistoja kouluajoilta, jolloin ylisuolainen tattaripuuro aiheutti lähinnä yökötystä. Nykyisellään tattariin on uskaltanut tutustua hieman paremmalla menestyksellä. Lähinnä puuron merkeissä, sekä tuoreena että kypsennettynä. Tuorepuurosta on itselle tullut sen verran suosikki, että se on ihan postauksen arvoinen. Tuorepuuro on ihanan raikasta aamulla, ja siitä saa sopivasti energiaa.


Tattarimustikka-tuorepuuro
(yhdelle hengelle)
1 dl tattarisuurimoita
vettä
n. 1 dl (pakaste)mustikoita
1 tl spirulinaa
ripaus suolaa
(hunajaa)
Liota suurimoita yön yli vedessä. Huuhtele hyvin lävikössä ensin kuumalla, sitten kylmällä vedellä. Sekoita tehosekoittimessa mustikoiden ja mausteiden kanssa, lisää pieni tilkka vettä sopivan koostumuksen saamiseksi. Nauti sellaisenaan tai esimerkiksi viipaloitujen hedelmien, marjojen ja auringonkukan siementen kera.
Kehitimme tattarista myös toisen kivan reseptin - tattaririeskat. Ne maistuivat hyvin jopa vähemmän tattarista innostuneelle. Rieskoja sävyttävät entisestäänkin kookosmaito ja ohrajauhot.

Tattaririeskat
2 dl tattarisuurimoita
2,5 dl kookosmaitoa
n. 4,5 dl vettä
Keitä tattarit pienellä lämmöllä kattilassa puuromaiseksi, noin 20-30 minuuttia. Sekoita välillä. Lämmitä uuni 225 asteeseen.
3 dl ohrajauhoja
2 tl leivinjauhetta
ruususuolaa
0,5 dl oliiviöljyä
Sekoita jauhot ja muut aineet tattaripuuron joukkoon. Ota taikinasta sopivan kokoisia palloja ja painele käsin pellille pyöreiksi leiviksi. Pistele haarukalla leipiin reikiä. Paista uunissa noin 10-15 minuuttia.

Tarjoiluehdotus: Päällä kookosöljyä, muussattua avokadoa, pippurisekoitusta, yrttejä ja ripaus suolaa.